Konteksti.
Kysymys maahanmuutosta on ollut viime vuosina erityisen näkyvästi esillä Suomen sisäpolitiikassa, ja sitä koskettavaa diskurssia on usein ollut värittämässä voimakas polarisaatio ja emotionaalinen jännitteisyys. Maahanmuutosta keskustellessaan oikeisto-vasemmisto-akselin ääripäissä mielipiteet kärjistyvät tyypillisesti joko-tai-vastauksiksi: reagoiminen maahanmuuttoon ottaa äärivasemmiston tapauksessa perustaviin ihmisarvoihin pohjautuvan näkökulman, jossa maahanmuutto ja sen mukanaan tuoma kulttuurinen monimuotoisuus koetaan absoluuttisen myönteisiksi asioiksi, kun taas äärioikeiston tapauksessa mainitut koetaan uhkana suomalaiselle kansallisidentiteetille, turvallisuudelle ja valtion taloudelliselle kestävyydelle. Pyrkimykseni on tässä esseessä osoittaa, että nämä kärjistävät näkemykset muodostavat keskinäisen antinomian (molemmat argumentit edustavat osatotuuksia), ja että maahanmuutto – tai laajemmin katsottuna kulttuurinen monimuotoisuus – on kaksiteräinen miekka, jota harkiten ja oikein käsittelemällä voidaan lisätä hyvinvointia kaikkien osallisten kohdalla.
Kulttuurinen monimuotoisuus – näkemyksiä vierasperäisyyden haitoista.
Usein maahanmuuttokriittisiä näkemyksiä perustellaan sillä, että maahanmuuttajien ei uskota sopeutuvan tai sulautuvan, ts. akkulturoituvan, suomalaiseen kulttuuriympäristöön. Ajatellaan, että sen sijaan, maahanmuuttajat alkavatkin keskenään lyöttätyä yhteen, ja laajemman yhteiskunnallisen integraation jäädessä toteutumatta, syntyneet ryhmittymät alkavat muodostaa uhkaa perisuomalaiselle väestölle. Yleensä tätä näkemystä painottavat henkilöt, jotka uskovat maahanmuuttajien tulevan Suomeen työnteosta kiinnostumattomina elintasopakolaisina, eli elämään muiden kustannuksella vailla pyrkimystä rakentaa parempaa yhteiskuntaa kollektiivisesti. Vaikka tämä näkemys osan kohdalla saattaakin pitää paikkaansa, ei se kosketa missään tapauksessa kaikkia maahanmuuttajia – väittäisin, että suurin osa Suomeen tulevista maahanmuuttajista ei vastaa tällaista näkemystä, ja että yleisimmin integraatio-ongelmat johtuvat joko työpaikkojen vähäisyydestä tai syrjivistä (tai muuten epäsuotuisista) ympäristöistä, eivätkä maahanmuuttajien itsensä yrittämisen puutteesta. Toinen yleinen perustelu liittyy taloudellisiin näkemyksiin. Esimerkiksi usein kuulee oikeistolaisten puolelta sanottavan: ”meillä ei ole varaa elättää kaikkia tänne tulevia”. Tämä perustelu, huolimatta siitä, että se osaltaan pitääkin paikkaansa, kytkeytyy selkeästi ensimmäiseen – oletuksena on, että maahanmuuttajat tulevat maahamme ”loisimaan”, eivätkä pyri aktiivisesti kiinnittymään yhteiskunnan työllisiin verkostoihin. Mielestäni tämäkin kritiikki olisi siis kohdistettava valtion työllisyystilanteeseen ennemmin, kuin maahanmuuttajiin itseensä. Kolmanneksi maahanmuuttoa vastustetaan usein sillä perusteella, että sen koetaan vaikuttavan negatiivisesti suomalaiseen kulttuuriin – vierasperäiset uskonnot, aatemaailmat, ym. vastaavankaltaiset seikat nähdään yleensä vaarallisina tai rappeuttavina. Keskityn lähinnä käsittelemään tätä kolmatta perustelua, sillä se koskettaa esseeni varsinaista aihetta tarkemmin, kuin aikaisemmat ja suurelta osin mielestäni aiheettomat perustelut.
Onko monikulttuurisuus vaarallista valtiomme kehityksen kannalta? Heti ensialkuun on tärkeä pitää mielessä, että olemme jo valmiiksi hyvin monikulttuurinen valtio. Mielestäni on jokseenkin ironista se, että usein maahanmuuttoa voimakkaimmin kritisoivat ja nationalismia aktiivisimmin puolustavat äärioikeistolaiset ovat omaksuneet paljon vaikutteita esim. yhdysvaltalaisesta aatemaailmasta: suuri osa heidän ideologiastaan perustuu Yhdysvalloista digitalisaation kautta Suomeen levinneisiin näkemyksiin (ääripäässä näkyviä ovat esimerkiksi rokotevastaiset näkemykset, Donald J. Trumpin kannatus, puheet ”adrenokromista” tai ”NWO”:sta, jotka eivät liene alkuperältään järin ”suomalaisia” ajatuksia). Toisaalta on hyvä kysyä, syntyykö meillä autenttisesti suomalaisia ajatuksia enää juuri lainkaan? Kaikki ulkomaiset elokuvat, sarjat, sosiaalisen median sisällöt, uutiset, ym. vaikuttavat jatkuvasti tapaamme ajatella. Ehkä äärioikeistolaiset ajattelevatkin nykyään asioita enemmän Länsi vs. muut, kuin Suomi vs. muut -luonteisesti – voidaanko tässä vaiheessa enää oikein edes puhua todellisesta nationalismista?
Digitaalis-kiihdytteisen globalisaation myötä saamme jatkuvasti uusia vaikutteita ympäri maailmaa. Maahanmuuton myötä valtiomme rajojen sisään saapuu ihmisiä useista kulttuureista, jotka tuovat mukanaan samalailla uusia vaikutteita. En koe, että sillä mekanismilla, jonka kautta uusia vaikutteita saapuu Suomeen, on juurikaan väliä – vaikutteiden sisältö itsessään on se, johon tulisi kiinnittää huomiota. On etnosentristä ja harhaanjohtavaa kuvitella, että esim. Lähi-Idästä tai Afrikasta tulevat vaikutteet olisivat automaattisesti haitallisia, ja että esim. Yhdysvalloista tulevat vaikutteet olisivat automaattisesti hyviä – totuus löytyy siitä ymmärryksestä, että molemmat voivat olla yhtälailla joko haitallisia tai rakentavia. Uskon vakaasti, että sivistys ja kriittinen ajattelu ovat se seula, jolla vaikutteiden luonne pystytään määrittämään, tulivatpa ne mistä päin maailmaa tai minkä välittäjän vaikutuksella tahansa.
Ihmisoikeus-näkökulma ja kulttuurisen monimuotoisuuden hyödyistä.
Kuten aikaisemmin lyhyesti mainitsin, vasemmistoideologiassa keskeisintä on, heidän näkemyksessään, kaikille kuuluvien ihmisarvojen puolustaminen (ja tämän aatteen laajentaminen eläimiä ja muuta luonnonympäristöä koskettavaksi). Tätä kulttuurisen- ja biodiversiteetin suojelua perustellaan perustaviin ihmisarvoihin vetoamisen lisäksi sillä, että monimuotoisuus synnyttää usein kaikille kirjavia hyötyjä. Jos mietitään lajien diversiteetin etuja, niin esimerkiksi lääkkeiden esiasteet saadaan usein ainutlaatuisista biologisista lähteistä – monenlaisista kasveista ja eläimistä – joiden katoaminen vaikkapa massasukupuuton seurauksena merkitsisi lääketieteen edistyksen hidastumista tai pahimmillaan katkeamista jollakin sen saralla. Kulttuurisessa monimuotoisuudessa edut ovat vastaavasti siinä, että se synnyttää uudenlaisia ajatuksia ja innovaatioita, taitoja, sekä teknistä osaamista laajassa ja hajautetussa skaalassa – valtion kansainväliseen politiikkaan sidottuna ja pragmaattisesti ajateltuna se toimii siis edistääkseen valtion kilpailukykyä.
Se, missä vasemmiston ja oikeiston näkökulmat kolahtavat usein ristiriitaisesti yhteen, on diversiteetin määrällisyys: äärivasemmisto ottaa asenteen ”rajat auki” perustavien ihmisarvojen perusteella, kun taas äärioikeisto ottaa asenteen ”rajat kiinni” nationalistisen itsesuojeluperiaatteen perusteella (joka, kuten aiemmin huomautin, on itsessään nykypäivänä suhteellisen kyseenalainen lähtökohta). Äärivasemmiston näkemys ei ole kosketuksissa realiteetteihin – Suomen valtion toimintakykyä ja ”kantokapasiteettia” sitovat konkreettiset asiat, kuten valtion budjetti ja koulutus- ja työpaikkojen määrä. Myöskään äärioikeiston näkemys ei ole realistinen – emme voi liialti sulkea rajojamme, osin perustavia ihmisarvoja puolustavana valtiona ja osin siksi, että ulkomainen työvoima, osaaminen ja diversiteettilähtöiset innovaatiot ovat meille suuri hyöty. Näiden poliittisten ääripäiden välillä vallitsee gradientti, jossa kärjistyneisyydet lähestyvät asteittaisesti toisiaan: ”rajat osin auki” tai ”rajat osin kiinni”. Gradientin välimaastosta löytyvät tietenkin valtaosaväestön asennoituminen sekä järkevimmät ja parhaiten perusteltavissa olevat näkökulmat.
Sivistyksen toiminto tässä asetelmassa.
Ongelman ydin ei siis ole maahanmuutto tai kulttuurinen monimuotoisuus itsessään. Sen määrällisyys on kysymys, josta käydään kiivasta keskustelua ja jonka ratkaisu löytyy kompromissina vasemmisto-oikeisto-akseliston ääripäiden välimaastosta. Varsinainen ongelma, mielestäni, koskettaa sivistystä (tai tarkemmin ottaen sen hupenevaa painotusta koulutuksessa). Sivistys on nimittäin se liima, joka mahdollistaa monikulttuurisen yhteiskunnan toiminnan tekemällä mahdolliseksi vieraiden, epäintuitiivisten ja jopa näennäisen haitallistenkin näkemyksien ymmärtämisen ja niiden kunnioittamisen yhtäaikaisesti. Sen pohjana toimii uteliaisuus – niin maailmaa, historiaa, kuin tämän esseen kannalta keskeisimpänä, muita ihmisiäkin kohtaan. Yhteiskunnassa, jossa kansallisuusaate on hiljalleen ja uskoakseni välttämättömyyden pakosta korvautumassa globaalien vaikutteiden moninaisuudella, on empatiakyvyllä ja terävöitetyn kriittisen ajattelun taidolla kasvava rooli sen selviytymisen perustana – ihmisten on kasvavissa määrin uskallettava irroittautua ennakkoluuloisesta ajattelusta ja sukellettava siihen epävarmuuden virtaan, jossa useat, jopa toisilleen vastakkaiset, tai jopa keskenään ristiriitaisetkin näkemykset voivat olla yhtä aikaa paikkaansa pitäviä. Todellisuus ei ole koskaan mustavalkoista, kuten ennakkoluuloihin sitoutunut ajattelu saattaisi saada uskomaan, vaan sävyjä laidasta laitaan.
Oikeistolla on pätevä näkemys siinä mielessä, että kulttuurinen monimuotoisuus muodostaa meille uhan – ellei kansa, mukaan lukien kaikki maahanmuuttajat, ole riittävän sivistynyt katsoakseen omien kulttuuristen ennakkoluulojensa ylitse ja parhaansa mukaan kunnioittamaan toistensa ristiriitaisiakin näkemyksiä. Tämän jäädessä toteutumatta ovat ihmisryhmien väliset konfliktit lisääntyvä välttämättömyys: voimakkaasti ennakkoluuloiset ihmiset lyöttäytyvät luonteenomaisesti keskenään yhteen sellaisten ihmisten kanssa, jotka ajattelevat samalla tavoin kuin he itse ajattelevat, eivätkä ole järin halukkaita ymmärtämään ulkopuolisia näkemyksiä. Näin syntyy herkästi kulttuurisia kuplia, jotka ovat keskenään usein jyrkästi emotionaalisesti latautuneita ja jännitteisiä (vrt. esim. juurikin käsitelty vasemmisto-oikeisto-polariteetti, jonka ääripäiden välillä ei ole keskusteluyhteyttä, ja jotka molemmat näkevät toisensa ”me” vs. ”vihollinen” ajatusmaailman kautta).
Yhteenvetona.
Oikeistolla on osaltaan pätevä näkemys siinä, että liiallinen maahanmuutto (suhteessa integroitumista edistävien työ- ja vapaa-ajanviettopaikkojen määrään, sekä kollektiiviseen sivistystasoon) saattaa muodostaa meille uhan. Lisäisin uhkaan myös ehdottomasti digitaalisen median levittämät vaikutukset. Vasemmistolla on puolestaan osaltaan pätevä näkemys siinä, että monikulttuurisuus ja ihmisarvojen kunnioittaminen ovat nykyajan nopeasti globalisoituvassa maailmassa elintärkeitä ja välttämättömiä ominaisuuksia. Nämä näkemykset on kuitenkin sidottava nykymaailman ja nyky-Suomen realiteetteihin ja on vältettävä liiallista naiiviutta. Painotan sivistyneisyyden (so. kulttuurisen ja historiallisen tuntemuksen sekä kriittisen ajattelukyvyn) merkitystä yhtäaikaisessa naiiviuden vähentämisessä ja empatiakyvyn lisäämisessä tässä ajassa, jossa vaikutteiden moninaisuus saa ihmiset herkästi eristäytymään kupliin omien ennakkoluulojensa perusteella.
Vastaa