Istun tietokoneeni ääressä tunkkaisessa hotellihuoneessa. Katselen läppärini näyttöä, jonka takana siintävät täältä käsin selkeästi näkyvät dolomiittiset alppivuoret, joiden huiput katoavat usvan ja matalalla leijailevien pilvien verhoon. Tuulenvire kalisuttaa avointa ikkunaa pähkinäpuisia karmeja vasten epätasaisella rytmillä, joka yltyy välillä korviahuumaavaksi paukkeeksi ja hiljenee toisinaan kaappikellon sekuntiviisarin tahtiin keinuvaksi kevyeksi nakutukseksi. Huokaisen syvään, vetäen samalla sieraimiini miedosti homeenhajuista hotellihuoneen ilmaa – ja alan kirjoittamaan romaanini seuraavaa kohtausta.
Kuvailemisen taito on luovan kirjoittamisen kannalta erityisen tärkeä. On osattava luoda tekstin avulla vakuuttavia ja riittävän yksityiskohtaisia ympäristöjä, jotta lukija pystyy eläytymään kirjoitettuihin tilanteisiin ja kuvittelemaan itsensä niihin paikan päälle. Kuinka kirjailijan on mahdollista luoda tällaisia valokuvallisen rikkaita ja vetovoimaisia ympäristöjä?
Mielestäni tämän tekniikan hallitseminen vaatii kahta asiaa, jotka ovat kummatkin kehitettävissä, mutta vaativat tietynlaista luonnetta ja tapaa suhtautua maailmaan: ensiksikin kirjailijan on oltava riittävän herkkä aisteiltaan, eli hänen on kuljettava maailmassa hieman kuin ”pesusienenä”, joka imee erilaisista ympäristöistä mahdollisimman paljon vaikutteita ja keräilee niitä omaan kirjalliseen työkalupakkiinsa. Muodot, värit, äänet, hajut, maut, tuntemukset ja niiden monenlaiset laadut on painettava muistiin, jotta niitä voi käyttää myöhemmin hyväksi omassa kirjoituksessaan. Tässä mielessä lukeminen on erityisen hyödyllinen tuki, sillä se antaa usein uusia käsitteitä ja nimiä monenlaisille aistimuksille ja niiden jäsentämiselle.
Toiseksi mielikuvituksen on oltava riittävän voimakas. Kirjailijan on kyettävä mielessään kuvittelemaan kirjoittamansa ympäristöt ja asettamaan itsensä niihin. Mitä yksityiskohtaisemmin pystyy luomaan kuvitteellisia ympäristöjä päässään, sitä vakuuttavampaa ja vaivattomampaa niistä kirjoittaminen tietysti on. Mielikuvituksen taitokin on kehitettävä siinä, missä muutkin taidot: se paranee sitä mukaa, kun sitä käyttää – samaan tapaan, kuin lihaksetkin vahvistuvat kun niitä harjoittaa riittävällä rasitusasteella. Tehokas tapa kehittää mielikuvitustaan tässä mielessä on yksinkertaisesti vain lukea ja kirjoittaa mahdollisimman paljon. Kirjoittaessaan kannattaa myös miettiä, kuinka samoja asioita voi kuvailla eri tavoin ja erilaisista näkökulmista käsin.
Aloitin juuri lukemaan Marcel Proustin romaanisarjaa Kadonnutta aikaa etsimässä kehittääkseni juuri tätä kuvailemisen ja ilmaisukyvyn taitoani. Hän osaa kuvailla niin mestarillisesti erilaisia mielleyhtymiä, että alkuun aivan häkellyin hänen taidostaan ja sen yksityiskohtaisuudesta. Proust on kuin mestarimaalaaja, joka käyttää vain pienintä sivellintään teoksensa luomiseen pitääkseen kuvauksensa niin tarkkana, kuin inhimillisesti on suinkin mahdollista. Inspiroivaa lukemista siis, etenkin tältä kantilta ajateltuna!
Vastaa