Hans Memling – Earthly Vanity and Divine Salvation (n. 1485–1490)
Käärmeen silmin
Katsot minua.
Sinä –
Surullisin,
Petollisin,
Otus.
Edelleen
Verhoat elämääni –
Enkö
Ansaitse
Jo parempaa?
Nyt minä vuorostani
Avaan suuni.
Kuuntelehan saarnaani –
Näen lävitsesi,
Näen tekosi,
Näen aikeesi.
Näen sinut kokonaan:
Olet tyhjä kuori,
Paisuteltu kuva,
Kylmä tikari
Ilman merkitystä
Tai suuntaa.
Häpeäisit!
Häpeäisit edes niin,
Että oppisit näkemään itsesi.
Nyt minä joudun häpeämään puolestasi –
Enkä jaksa enää katsoa sinua.
Menisitpä vain pois.
Miksi härnäät vielä minua?
Typerä Saatana.
Katoa jo elämästäni –
Etkö huomaa,
Ettei sinulla ole enää
Tilaa täällä?
Ymmärrän, kuinka toimit –
Tunnen kaikki tapasi.
Kavaluutesi on läsnä kaikkialla:
Silmissä, joista puuttuu hyväntoivo,
Imartelussa, joka pyrkii alentamaan,
Ryhmässä, joka asettuu kehitystä vastaan,
Valossa, joka kadotetaan,
Metelissä, joka yltyy yltymistään,
Ihmisissä, ihmisissä, ihmisissä
Sinä elät:
Ihmisnarriksi naamioidut
Ihmiskohtaloita tappaaksesi.
Omahyväisyyden tähden
Uhriasenteisena,
Myötätuntovetoisena,
Salamurhaajakeinottelijana.
Katoaisit jo maailmastani!
En jaksa enää teitä –
Sokeita ihmisiä.
Olen kyllästynyt
Tähän pimeyteen!
Heräisittepä
Tai antaisitte minun
Edes kadota yksinäisyyteen,
Missä olemuksenne rumuus
Ei saastuttaisi
Kaunista puutarhaani.
Vastaa